Puolueen kanta tuulivoimaan

Vuoden 2017-2021 valtuustossa Perussuomalaiset eivät ole olleet ajamassa Liminkaan tuulivoimaloita ihmisasutuksen viereen. Puolue ei kannata vuoden 2021 kunnallisvaaleissakaan ihmisasutuksen lähelle tulevia tuulivoimaloita. Pohjois-Pohjanmaan piiri on antanut tästä julkilausuman.

Tuulivoimaan järkevästi suhtautuvat ehdokkaat

Seuraavien kunnallisvaaliehdokkaiden mielipide tuulivoimaan on selvitetty joko soittamalla tai kyselyllä sosiaalisen median välityksellä. Uskomme näiden ehdokkaiden olevan hyviä vaihtoehtoja sinulle kunnallisvaaleissa, jos et halua tuulivoimaloita lähelle ihmisasutusta Limingassa.

Loppujen kunnallisvaaliehdokkaiden mielipidettä ei ole voitu selvittää tai heidän mielipiteensä on ollut myönteinen tuulivoimaa kohtaan. Uskomme näiden ehdokkaiden mahdollisesti edesauttavan tuulivoimarakentamista Limingassa, myös ihmisasutuksen lähelle.

Tanja Pietilä
Tanja Pietilä
”Vastustan ehdottomasti sellaisia hankkeita, jotka ovat tulossa asutusalueiden lähelle. Tässäkin tapauksessa iso alue on joutumassa rakennuskieltoon, joka estää nuorta virkeää asuinympäristöä kasvamasta ja kehittymästä. Esim. tulevaisuudessa Erilänperäntie voisi joskus saada päällysteen jos asutusta alkaisi olla riittävästi. Voimalat aiheuttaisivat vain stressiä ihmisille ja näivettymistä kiinteistöille arvon laskun myötä. Tämä voi vaikuttaa Ojanperänkangas/Okkosenranta alueelle saakka. Suoja-aluemääräykset ovat tällä hetkellä vanhentuneita, koska myllyjen koot ovat kasvaneet järjettömiksi, jopa Eiffel-tornin korkuisiksi. Toivottavasti Limingassa kerätään allekirjoituksia kuntalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan edes minimi 3 km:n etäisyys asutukseen..”
Sami Pietilä
Sami Pietilä
”Itse ainakin vastustan tuulivoimaloita asutuksen läheisyyteen. Vähintään pitäisi olla 3km lähimpään asutukseen. Ei niitä pitäisi vain siksi rakentaa että tulee kunnalle verorahoja. Kuuluisi kuunnella kuntalaisia niinkuin muissakin asioissa ja ottaa varsinkin niiden mielipiteet huomioon jotka asuvat niiden lähistöllä tai mille alueelle niitä nyt suunnitellaankaan. Maanomistajien ja kunnan pitäisi muistaa että ajattelee niitä jotka asuvat alueella mihin niitä suunnitellaan. Eikä vain ajatella että sieltähän voi joku euro tulla rahaa. Mikä taas pahin on niin heidän pitäisi muistaa että he loppu kädessä ovat velvollisia purkamaan myllyt ja maksamaan niiden purkamiskustannukset jos sellainen pitää joskus tehdä.”
Arto Junno
Arto Junno
”Rodellinen tuotto on mitätön, viheriää vouhotusta jonka laskun maksaa meidän penskat, ilmakehä tarvii hiukkasia jota esim turpeesta vähän tulee, ilmasto lämpenee , kun hiukkastaso laskee, eli auringon säteet pääsee maanpintaan helpommin ilman hiukkasia, oon jo ilmottanut kantani tuulivoimaan ja se on vahvasti kielteinen.”
Antti Ylisuutala
Antti Ylisuutala
”Itse vuosi takaperin ketunmaahan muuttaneena, juurikin maaseudun rauhan ja luonnonläheisyyden takia, vastustan vahvasti nykyistä tuulivoimahanketta.”
Jukka Kemppainen
Jukka Kemppainen
””
Tuomas Okkonen
Tuomas Okkonen
””

test

test